Harjoittelussa lastensuojelulaitoksessa (02/2012)

Olen nyt ensimmäistä kertaa harjoittelemassa lastensuojelulaitoksessa - vaikka sosionomi (AMK) -opintoni ovatkin jo edenneet viimeiseen harjoitteluun asti. Ennen harjoittelun alkamista oletin, että työ on luonteeltaan hyvin haastavaa, ja nuoriin tutustuminen voi kestää oman aikansa.

Harjoittelupaikkani on Lastenkoti Ruusun kotiosastolla, jossa asuu 12-17 -vuotiaita nuoria. Sana kotiosasto pistää miettimaan, kuinka laitosasumisesta voi tehdä mahdollisimman kodinomaista. Nuoret saattavat asua kotiosastolla useitakin vuosia, minkä vuoksi on hyvin tärkeää, että asuinpaikka tuntuisi mahdollisimman paljon kodilta. Havaintojeni mukaan nuoret ovat asettuneet asumaan kotiosastolle melko hyvin ja tulevat toimeen ohjaajien ja muiden lastenkodin nuorten kanssa. Kodinomaisuutta rikkovat vaihtuvat työntekijät sekä tietysti laitos asumisympäristönä. Myös aikataulujen säännöllisyys ja rajojen tiukkuus eroavat kodissa asumisesta. Kodinomaisuutta pyritään luomaan viihtyisillä oleskelutiloilla ja yhteisellä ajanvietolla.

Kokemukseni mukaan nuoret haluaisivat olla vanhempia kuin ovatkaan. Heistä kuitenkin huomaa, että he kaipaavat aikuisen seuraa ja tukea. Tämän vuoksi minua on lämmittänyt, kun olen huomannut nuorten kiintyvän paljon erityisesti omiin ohjaajiin. Jokapäiväinen huomioiminen, hyvän koulupäivän toivottaminen ja pahasta mielestä keskusteleminen ovat hyvin tärkeitä hetkiä nuorten arjen sujumisen kannalta.

Työ lastensuojelulaitoksessa on haastavaa, ja siinä täytyy tuntea hyvin työtä ohjaava lainsäädäntö sekä tehdä paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa. Esimerkiksi sosiaalitoimeen ollaan yhteydessä lähes päivittäin ja nuorten sosiaalityöntekijät ohjaavat paljon myös lastenkodin toimintaa ja asettavat rajoja työskentelylle. Oman kokemukseni mukaan Ruusun työyhteisössä on hyvin lämminhenkinen tunnelma ja kaikki työntekijät ovat yhtä arvokkaita. Erilaiset ristiriitatilanteet pystytään selvittämään hyvässä yhteishengessä ja huumori ja toisten työntekijöiden tuki auttavat jaksamaan työssä.

Kahden viikon jälkeen koen, että harjoittelu on sujunut tähän mennessä hienosti. Nuoriin tutustuminen on vienyt oman aikansa, mutta pikkuhiljaa olen päässyt juttelemaan heidän kanssaan erilaisista asioista, ja heistä jokaisesta on ilmennyt ihania yllättäviä piirteitä. Toki nuoret ovat testanneet päättäväisyyttäni, mutta koen, että olen pikkuhiljaa tullut heille tutuksi ja luottamusta on alkanut syntyä molemmin puolin. Työ on ollut haasteellista, mutta siitä huolimatta koen, että olen oppinut jo paljon lastensuojelutyöstä ja siihen liittyvistä erilaisista työmenetelmistä. Lastenkoti Ruusun kotiosasto tuntuu tällä hetkellä juuri oikealta ja erittäin opettavaiselta harjoittelupaikalta viimeiseen harjoitteluuni. Loppuharjoittelulta odotan paljon mukavia hetkiä niin lastenkodin nuorten kuin työntekijöidenkin kanssa.

Anni Rimpineva

sosionomi-opiskelija